Alkulähteellä: Riston tarina
Risto Lehto on toinen Lähde Hyvinvointikeskuksen omistajista ja perustajista. Tutustu Riston tarinaan ja siihen, miten tähän hetkeen päädyttiin.
Asahi on suomalaista terveysliikuntaa, joka vaikutti myös Lähteen syntymiseen. Miten minä, Risto Lehto, sitten tämän näen. Tässä on minun tarinani.
Nimeni on Risto Lehto. Olen suomalaisen asahin ohjaaja ja Asahi Nordic -järjestelmän pääkouluttaja.
Pitäisikö minunkin keksiä joku kulunut fraasi siitä, miten varhain aloin jo harrastamaan tyyliin harrastin liikuntaa jo ennen kuin osasin kävellä. No sanotaan sitten niin.
Synnyin ja kasvoin liikunnan keskellä ja opin jo lapsuuskodissa sen, miten kivaa liikunta voi olla. Isäni Arvo oli Turun Teräksen jalkapallojoukkueen kantavia voimia ja futista meillä pelattiin niin olohuoneessa kuin mökilläkin. Äiti Helena oli valmentanut koko ikänsä voimistelua ja oli aktiivinen liikkuja itsekin. Perheemme yhteinen harrastus oli hiihto, jonne niin minut kuin Riitta, siskoni, vietiin jo pikkulapsina.
Sukumme ylpeys oli Kerttu Aaltonen eli äitini sisko, joka taitavana pituushyppääjänä oli menestynyt Kalevan kisoissakin.
Jalkapallo vei mukanaan
Isän kanssa olohuoneen nurkasta oli jossain vaiheessa siirryttävä pois ja joukkueisiin. Oma jalkapallourani turkulaisessa Hirvensalon Heitto -jalkapalloseurassa alkoi lupaavana juniorina ja päättyi elämän valintoihin. Minusta ei tullut jalkapallon ykköspeluria vaan ehkä lupaava vaihtomies ja iän myötä potentiaalinen divarijyrä.
Jalkapallo on edelleen se rakas laji, vaikka akillesjänteen katkeaminen viisikymppisenä vahvisti päätöksen; ei enää.
Kung fu oli hyvä lehti ja mitä sitten tapahtui
Kukapa minun ikäpolveni lapsi ei olisi yrittänyt potkia karatepotkuja mahdollisimman korkealle pihaleikeissä. Karate oli kova juttu.
Parikymppisenä huomatessani että minua ei kukaan kaipaa pelaamaan Saksan Bundesliigaan, oli aika pysähtyä.
Siihen saumaan ilmestyi silmieni eteen lehdessä (Kyllä, lehdessä, ei facessa...) 80-luvun alussa mainos, jossa Shaolin Turussa aloittaa karate-kurssin. Kung fu -lehti oli kuulunut omiin lukusuosikkeihin, joten nyt näytän niille!
Sulkeutuvan ympyrän ensimmäinen piste
Shaolinin salin toimistossa istui Ilpo Jalamo, jolle yritin heittää lonkalta mahdollisimman rennosti: "ttä-tääl sit sitä karatee olis":
Kohta olin 30 (!) muun kanssa tekemässä potkutreeniä rivissä Shaolinin salissa Nahkurinkadulla. Vuosi oli 1983.
Ennen vuosikymmenen vaihdetta taas sama juttu. Arkielämän valinnat veivät ulos ja tauolle. Arki vei pois dojolta.
Onneksi uusi alku löytyi 90-luvun alusta Brahenkadulta Turku Aikikain aikido-treenistä. Siellä samalla maailmanmiehen änkytyksellä: "et sää mittä aikido mul ossa opetta" eli munaamalla sisään aikido-opettaja Petteri Sileniuksen oppiin.
Vuosien saatossa suhde näihin opettajiin on muuttunut ystävyydeksi ja työtoveruudeksi. Nyt pohdin, ovatko nuo korkea-arvoiset opettajat taantuneet minun tasolleni vai onko minustakin tullut heidän tasoisensa. Okei....ironia on taitolaji.
Asahi ja ympyrä sulkeutuu
Shaolinin salilla harjoitellessani aikidoa seurasin sivusta Jalamon touhuja. Sain häivähdyksen....jostain. Asahi mainittiin, mutta se meni minulta täysin ohi.
Siirryimme Nahkurinkadulta Linnankadulle 2013 ja siellä Ilpo Jalamo piti asahin peruskurssin. Nyt sain itseni hereille ja menin mukaan. Long story short. Siitä innostuneena seuraava vaihe oli asahin C-ohjaajakurssi. Aloitimme Shaolinilla yhdessä Anna-Katarina Silfveniuksen kanssa asahi-tunnit. Nälkä alkoi kasvaa. Halusin päästä B-ohjaajakurssille ja sen teinkin.
Kerran Shaolinin toimistolla Ilpo Jalamo sanoi taikasanat: "Kiinnostaisiko sinua ryhtyä...!" Olin toiminut mainoslahja-alalla ja Ilpo tiesi, että kauttani sai mm. t-paitoja. Siinä neuvottelimme asahi-paitojen hankkimisesta ja yksinoikeudesta Asahi Nordic -tuotteisiin. Ympyrä oli sulkeutunut.
Olen nyt yksi Asahi Nordic-järjestelmän ja tavaramerkkien omistajista yhdessä Ilpo Jalamon, erikoislääkäri Yrjö Mähösen sekä Margaret Vainion kanssa.
Perustetaan sali, jonka nimi on Asahi ja...
Asioilla on tapana mennä eteenpäin. Ilpo Jalamon alkuperäinen ajatus oli perustaa sali, jonka nimi on Asahi ja siellä harjoiteltaisiin vain terveysliikuntaa. Asahista tulikin laji.
Kollegani ja yhtiökumppanini Kirsi Vainio oli löytänyt oman asahi-polkunsa tahollaan. Eräänä päivänä tämä pirteä ja päättäväinen Kirsi saapui asahi-tunnilleni mukaan.
Olin kouluttaututunut Asahi Nordicin A 1 - ja sitten A 2 eli pääkouluttajaksi. Kirsi vastaavasti kouluttautui A 1-kouluttajaksi. Istuskellessamme koulutusten jälkeen aloimme pohtia realiteetteja. Me olemme molemmat Turun alueen kouluttajia ja ohjaajia. Miksi emme toimisi yhdessä? Aloimme pohtia, että jos toimimme yhdessä, tarvitsemme myös koulutustilaa ja lisää aikoja. Aloimme etsiä pienehköä, maksimissaan 90 neliön tilaa, jossa voisi olla harjoituksia ja jonkinlaiset pesutilat. Onneksi emme löytäneet, koska ajatus oli huono. Löytyi jotain ihan muuta.
Olemme nyt Lähde Hyvinvointikeskus. Löysimme 200 neliön tilan, jossa on sauna. Nyt meillä on monipuoliset tilat kouluttaa, ohjata, järjestää tapahtumia. Sauna ja sali toimivat lisäksi vuokratiloina erilaisiin tapahtumiin. Saamme mukaan muitakin liikuttajia. On tanssia ja toiminnallista treeniä, mutta ennen kaikkea meillä on mahdollisuus edistää suomalaisen terveysliikunta-asahin kehitystä itsenäisesti omalla salilla.
Asahi vie mukanaan
Asahi vie mukanaan. Kuten huomaat, minut se vei mukanaan tällaiseen. Sinulla on siihen ihan yhtäläiset mahdollisuudet. Osallistu koulutuksiimme ja aloita suomalaisten liikuttaminen.
Tutustu koulutuksiin salillamme tai kysy koulutusjärjestelmän Asahi Nordic -sivujen kautta.
Risto Lehto
- Asahi-ohjaaja ja -kouluttaja
- Aikido-ohjaaja ja -harjoittelija
- Elintapaohjaaja
- Terveysliikuttaja
- Lähde Hyvinvointikeskus